Kun aika ei riitä

Kello on seitsemän, kun avaan työhuoneeni oven. Työpöydälleni on ilmestynyt post it –lappu ja lastensuojeluilmoitus. Ilmoitus on käsiteltävä seitsemän arkipäivän kuluessa, joten se tarttuu ensimmäisenä käteeni. Lastensuojeluilmoitus on osoitettu minulle, koska olen siinä mainitun lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Ilmoitus on tullut poliisilta ja siinä on nostettu esille huoli yläasteikäisen asiakkaani alkoholinkäytöstä. Silmäilen ilmoituksen läpi; poliisipartio on tavannut joukon nuoria humaltuneena ja puhalluttanut heidät. Asiakkaani on puhaltanut alkometriin 1.15 promillen lukemat.

Post it –lapusta selviää, että minulle on yritetty soittaa sijaishuoltopaikasta ja lastenpsykiatrian poliklinikalta. Laitan lapun kalenterini väliin, jotta muistan soittaa takaisin mahdollisimman pian. Samalla tarkistan kalenteristani päivän ohjelman: siirtopalaveri klo 08:30, kotikäynti klo 11:00 ja asiakassuunnitelman tarkistus klo 14:30.

”56. asiakkaani, huomaan miettiväni.”

Siirtopalaverissa lapsen asiakkuus siirtyy lastensuojeluun, sillä palvelutarpeen arvioinnin aikana on käynyt ilmi, että lapsella on tarve lastensuojelun tukitoimille. 56. asiakkaani, huomaan miettiväni. Lapsen vanhemmat ovat epäileväisiä lastensuojelun asiakkuuteen siirtymisestä, sillä median luomat kauhukuvat siitä, että lapset viedään heiltä kyselemättä, ovat aiheuttaneet ennakkoluuloja lastensuojelua kohtaan. Kerron heille, että en ole huostaanottamassa heidän lastaan, vaan kaikki tukitoimet ja palvelut käydään läpi yhteistyössä ja avoimessa vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.

”Kotikäynti ei onnistu, sillä ketään ei ole paikalla.”

Kiiruhdan takaisin työhuoneeseeni ja huomaan, että puhelin on soinut jälleen. Sijaishuoltopaikasta on soitettu uudelleen, joten soitan takaisin. Sosiaaliohjaaja tulee työhuoneeni ovelle huhuilemaan, pitäisi olla menossa jo. Lähdemme sovitulle kotikäynnille tapaamaan asiakasperhettämme. Kotikäynti ei onnistu, sillä ketään ei ole paikalla.

Ruoan jälkeen tarkistan sähköpostini ja vastaajaviestit uudelleen. Addiktumin päihdetyöntekijä on lähettänyt sähköpostia ja tiedustelee verkostopalaverin ajankohtaa. Vastaajaan on tullut viesti asiakaslapseni äidiltä. Hän on yrittänyt tavoittaa minua puhelimitse ja on todella vihainen. Olen hänen mielestään v**un tyhmä lehmä, joka saa vastata tekemisistään oikeusapumiehelle. Huokaisen syvään. Samassa puhelin soi uudelleen. Asiakaslapseni isä soittaa ja haluaa jutella lapsen tukihenkilötyöskentelystä. Puhelusta tulee pitkä.

”Huokaisen syvään. Samassa puhelin soi uudelleen.”

Puhelun päätyttyä lähden työparini kanssa tekemään asiakassuunnitelman tarkistuksen yhteisen asiakkaamme luo. Meille tulee kiire, sillä ajomatka perheen kotiin kestää melkein 40 minuuttia. Myöhästymme viisi minuuttia ja pahoittelemme asiaa. Asiakassuunnitelman tarkistuksessa käymme läpi lapsen ja perheen tuen tarpeen sekä palvelut, joita lapsella ja perheellä on ollut lastensuojelun tukitoimina. Asiakkuus jatkuu ja sovimme uuden ajan kahden kuukauden päähän.

Olen toimistolla klo 16:20. Vien kalenterin ja puhelimen työhuoneeseeni, otan auton avaimet ja suljen työhuoneen oven perässäni. Vastaajaviestit ja sähköpostit saavat odottaa. Huomiseen.

Heli Junttila, sosiaalityöntekijä, lastensuojelu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s