Yövuoro lastensuojelulaitoksessa

Saavun työpaikalle puoli kymmeneltä illalla ja saan päivän tapahtumista raporttia vuorossa olleilta työntekijöiltä. Talonväki on jo vetäytynyt omiin huoneisiinsa ja tunnelma on rauhallinen. Iltavuoro lähtee ja minä menen keittämään kahvia. Luen päivän raportit koneelta ja teen rästissä olevia kirjallisia töitä. Puhelin soi klo 23.00.

”Nuori on kylmissään, nälkäinen ja väsynyt. Kohtaan nuoren lämpimästi ja tarjoan hänelle mahdollisuutta saada lainaksi puhtaita vaatteita.”

Puhelussa tulee ilmi, että toiselta paikkakunnalta oleva nuori on jäänyt kiinni hatkareissultaan ja tarvitsee yösijaa. Lupaan tarjota yösijan ja sovimme, että nuoren asioita selvitetään seuraavana päivänä. Nuori saapuu poliisien tuomana klo 23.50. Ensikohtaaminen on tunnelmaltaan jännittyneen virittynyt. Nuori on kylmissään, nälkäinen ja väsynyt. Kohtaan nuoren lämpimästi ja tarjoan hänelle mahdollisuutta saada lainaksi puhtaita vaatteita. Nuori pukee antamani ison hupparin päällensä ja tärinä lakkaa.

Nuori kertoo melko hurjasta ja päihteiden sävyttämästä hatkareissustaan, joka päätyi sairaalaan. Kuuntelen ja katson nuorta empaattisesti, yritän viestittää kehonkielellä hänen olevan nyt turvassa. Nuori rauhoittuu ja lämmitän hänelle ruokaa. Nuori kertoo, ettei ole syönyt tai nukkunut moneen päivään. Hän kiittää useampaan otteeseen ruoasta.

”Kuuntelen nuorta, annan hänelle saman ihmisarvon, joka meille kaikille kuuluu, rohkaisen ja luon toivoa paremmasta huomisesta.”

Siinä me istumme vastakkain keittiönpöydän ääressä keskellä yötä. Nuorella on kova tarve saada puhua, kertoa elämäntarinansa, tulla kuulluksi ja nähdyksi. Nuoren olemus ja puheet huutavat arvottomuuden tunteita ja pysäytän hänen puheensa kohtiin, joissa hän sanoo minun ajattelevan, että hän arvoton ja huono. Toisinaan nuoren rankat kokemukset, joista hän kertoo, aiheuttaa sydämessäni riipaisevan tunteen ja iho nousee kananlihalle.

Pohdin mielessäni, että olipa hyvä juttu käydä kuuntelemassa Marko Jantusen luento päihteidenkäytöstä. Sain sieltä hyviä työskentelyvälineitä, joita pystyin tässä tilanteessa käyttämään. Kuuntelen nuorta, annan hänelle saman ihmisarvon, joka meille kaikille kuuluu, rohkaisen ja luon toivoa paremmasta huomisesta. Nuoren silmiin nousee toivonkipinä tulevaisuudesta puhuttaessa ja hän kertoo olleensa joskus kympin oppilas koulussa. Kipinä sammuu melko pian, kun hän palaa puheissaan päihteidenkäyttöön ja kertoo aidosti pelkäävänsä, ettei tule näkemään 30-vuotis syntymäpäiviään. Pohdimme vielä yhdessä kuinka kaikki on mahdollista nuoren saadessa oikeanlaista tukea ja apua.

”Lähden huoneesta ja pohdin, että tätä se lastensuojelutyö on parhaimmillaan; kohtaamisia, joissa saa tulla kuulluksi ja nähdyksi arvokkaana ihmisenä, oli elämäntarina mikä tahansa.”

Nuoren silmät alkavat painua kiinni ja ehdotan, että olisi aika mennä nukkumaan. Laitan hänelle lakanat sänkyyn ja sanon, että tänä yönä hän saisi nukkua turvallista yöunta puhtaissa, hyvälle tuoksuvissa lakanoissa. Nuoren kasvoille leviää iso hymy ja silmissä näkyy huojentunut katse. Peittelen nuoren sänkyyn ja silitän häntä. Nuori katsoo minua silmiin ja toteaa ”onneksi teitä hyviä aikuisia on olemassa” ja kiittää siitä, etten säikähtänyt hänen tarinaansa. Silitän nuorta vielä kerran ja kerron käyväni katsomassa häntä yöaikana. Lähden huoneesta ja pohdin, että tätä se lastensuojelutyö on parhaimmillaan; kohtaamisia, joissa saa tulla kuulluksi ja nähdyksi arvokkaana ihmisenä, oli elämäntarina mikä tahansa. Uskon, että tämän yöllisen kohtaamisen tulemme muistamaan sekä minä että nuori.

Työvuoroni jatkuu ja palaan rästissä olevien kirjallisten töiden pariin. Käyn tarkkailemassa nuoren unta useampaan otteeseen yön aikana. Nuori nukkuu rauhallisen oloisesti. Aamuyön tunneilla leivon keittäjän toiveesta pipareita. Aamu alkaa sarastaa ja talonväki heräilee pikku hiljaa uuteen päivään. Uusi päivä tuo mukanaan toivoa ja se tuoksuu tänä aamuna pipareilta.

Emmi Meder, ohjaaja, lastensuojelulaitos

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s